Viikon 41 kootut kiemurat
Viikon hyviä uutisia on se, että suojatien puuttuminen Tiiliruukintieltä Kolsantien yli menevälle puistopolulle on korjaantumassa. Otin keväällä yhteyttä tekniseen toimeen suojatien saamiseksi ja pusikon raivaamiseksi puistopolun puolelta liikenneturvallisuuden lisäämiseksi ja nyt asiasta on tehty viranhaltijapäätös, että suojatien merkit ovat tulossa ja näkyvyyttä parannetaan raivaamalla pensaita.
Tupun sivuille palautteisiin oli laitettu terveisiä koirankakka-roskisten lisäämiseksi Kolsan alueella, vein terveiset kunnanhallituksen kesk.asioissa tekniseen toimeen vietäväksi ja tekniselle johtajalle vinkkinä annetut paikkaehdotukset myös. Kiitos palautteesta, niitä lisää vain, asioita viedään eteenpäin aina kun niitä vastaan tulee!
Koiriin liittyen huonompia uutisia: Keväällä 2008 esillä oli vihdoin loistava suunnitelma koira-aitauksen rakentamiseksi Jokela-talon taakse. Aitaus oli kaksiosainen, eikä suoraan kenenkään kodin naapurustossa, mutta silti keskeisellä paikalla kylällä eli kaikinpuolin loistosuunnitelma. Nyt syksyllä tulikin hätätyönä miltei samalle paikalle suunnitelma tilaelementtipäiväkodin rakentamisesta. Päivähoito on tiedottanut Lepolan uuden päiväkodin rakentamisen aikaistamisen tarpeesta, vuodella sitä on aikaistettukin, mutta se ei riitä, vaan tilaa tarvitaan lisää niin nopeasti, että tilaelementtipäiväkoti tarvitaan. Lapset tarvitsevat päivähoitopaikkansa, koira-aitaukselle etsitään jälleen kerran uutta paikkaa...
Kunnallisen päätöksenteon demokraattisuuden kannalta huonoja uutisia löytyi maanantain kunnahallituksen esityslistalta. Siellä kunnanjohtajamme esitteli johtosääntöjen uudistuksen yhteydessä suoranaista virkamiesvallankaappausta ja nimitysvallan keskittämistä mm. ottamalla lautakunnilta kaikki nimitysoikeudet virkoihin ja toimiin pois. Olen asiasta erittäin eri mieltä. Jokaista rivityöntekijää lautakunnan ei todellakaan tarvitse valita, siinä mielessä uudistus on ok. Mutta esimiestehtävissä olevien valinta jatkossakin kuuluu lautakunnille. Kokoomuksen hallitusjäsenet olivat sitä mieltä, että antaa mennä lausuntokierrokselle... demarit ja tupu vastustivat...
Toinen merkillinen esitys samassa johtosääntöpykälässä sisältyi uuteen sivistystoimen rakenteeseen. Sinne halutaan rakentaa "varjokunnanhallitus" sopeuttamaan pienten lautakuntien eli liikunta-, sivistys- ja nuorisolautakuntien talousarvioesitykset ennenkuin ne menevät kunnanhallitukseen. Halutaan siis rakentaa lisää byrokratian portaita, vaikka organisaatiouudistuksen tarkoitus oli päinvastainen.
Koko johtosääntöesitys jäi pöydälle, jotta esiteltyjä muutoksia voidaan ryhmissä rauhassa tutkia ja saadaan myös lisäinfoa kaikista nykyisistä nimityskuvioista - osa tarpeellisista tiedoista puuttui esittelymateriaaleista... asian käsittely jatkuu 2 viikon päästä..
torstai 9. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Hei Tarja!!!!
Kuten tiedät, meistä kokoomuksen ryhmästä ei kyllä kaikki ole samaa mieltä kuin kunnanhallituksen porukka!?!?!
T: Nina (Nupponen)
Hei
Miksiköhän kuntalaisten sananvaltaa puolustavat kommentit ja näennäisdemokratia nostavat kokoomuksen leirissä päätään juuri vaalien alla?
Vaalien jälkeen sitten palataan normaaliin päiväjärjestykseen.
T. Matti
Jos et ole sattunut seuraamaan kevään tapahtumia (sote johtajan valinta) Matti Alanko, niin sanoisin kyllä, että nyt sitten iskit kirveesi aivan väärään ihmiseen.
Olimme Tarjan kanssa ajamassa SiTOUTUMATONTA ehdokasta. Päivillä ei ole eroa rehelliselle ihmiselle, kaikki ovat politiikassa samanarvoisia.
Vastaan nyt tähän Tarjan sivulle, vaikka omalleni olit kirjoittanut pitemmän jutun.
Ei ollut tarkoitus kirveellä huitaista, eikä ketään loukata. Ehkä teillä on kokoomuksessa itsenäisesti ajatteleviakin. Uskoakseni olen joidenkin kanssa viime aikoina keskustellutkin. On teillä kyllä niitäkin, jotka tekevät niinkuin pomo käskee. Oli oikein lehdessä kirjoitettuna viime vaalien jälkeen.
Oletko muuten miettinyt, miksi Tuusulassa ei ole yhtä kokoomusta?
Olen tietoinen tilanteesta ja se on surkea lopputulos. Muutos voi tulla vain, että uusia ihmisiä saadaan mukaan, joilla ei ole kaunaisuuksia matkassa mukana. Itse yritän keskittyä aina asioihin. Leijona kun olen luonteeltani, niin kissaahan on aika vaikea opettaa tottelemaan...
Siis horoskoopiltani piti sanoa...
Jokaisessa joukkueessa on erilaisia toimijoita; niitä, jotka hamuavat vain paljon valtaa itselleen ja käyvät kauppaa myyden vaikka mummonsa, periaatteista puhumattakaan, jotta saavat valtaa..ja sitten niitä helmiä eli ihmisiä, jotka haluavat hoitaa asioita asioina..sinne helmi-osastolle sijoittaisin molemmat kommentoijat eli Matin ja Ninan:-) Tarja
Lisäys edelliseen kommenttiini.. piti kirjoittamani, että joka joukkueeseen sopii monenlaisia menijöitä, enemmän ja vähemmän änkyröitä, änkyrä voi olla joskus kalenteri-iältään nuorempikin, mutta sielunsa vain politiikalle myynyt...noita valtaan keinolla millä hyvänsä pyrkijöitä on myös joka puolella, omassa ryhmässäni varmaan vähiten..4 vuotta sitten ryhmässämme ei tarvinnut äänestellä luottamustoimista, ryhmän jäsenten keskinäinen kisa ei ole niin veristä kuin monessa ryhmässä on..niitä helmiä eli asioiden hoitajiakin onneksi löytyy joka ryhmästä ja toivottavasti näiden vaalien jälkeen vielä enemmän ja pelaajat putoaisivat pois..
Lähetä kommentti